Syksyn kaikki harjoitusryhmät täyttyivät pikavauhtia, eikä uusia ilmoittautumisia valitettavasti voida ottaa vastaan. Peruutuspaikkoja voi tiedustella 13.9. alkaen suoraan ryhmien ohjaajilta.
Syksyn harjoitusryhmät täynnä
August 30th, 2010
Tervetuloa painimaan kaikki uudet ja vanhat harrastajat!
August 26th, 2010
Kaikki harjoitusvuorot käynnistyvät 30.8. alkaen ohjelman mukaisesti. Uudetkin harrastajat voidaan sijoittaa ryhmään, johon he ensisijaisesti toivoivat. Kilparyhmä pääsee “korkkaamaan” syyskauden heti maanantaina, ja sitä mukaan muutkin ryhmät käynnistävät toimintansa.
Opastuksen Vivecan salille löydät tästä. Ulko-ovet avataan n. 15 minuuttia ennen vuoron alkua, joten tulkaa ajoissa paikalle. Varmista aina, että lapsi pääseen ulko-ovesta sisälle. Harjoitusten aikana sali on lasten ja valmentajien käytössä (paitsi Nallepainissa), mutta vanhemmilla on mahdollisuus odottaa pääaulassa, josta löytyy myös kahvi- ja virvokeautomaatit.
Harjoitusvarusteet ovat T-paita, lyhyet tai pitkät urheiluhousut ja jumppa- tai painitossut / sukat. Lähtökohtaisesti painimatolla ei liikuta paljain jaloin! Varmistakaa, että lasten kynnet ovat lyhyet ja korut yms. on otettu pois. Ulkovaateet ja -kengät jätetään salin ulkopuolelle ala-aulaan tai pukuhuoneeseen. Muistakaa myös huolehtia lapsen peseytymisestä harjoitusten jälkeen!
Seuran ohjaajat ovat SLU:n vastuuvakuutuksen piirissä, mutta lasten vakuutusturvasta huolehiminen on vanhempien vastuulla. Useimmissa tapauksissa kotivakuutus kattaa lasten liikuntaharrastuksen, mutta asia kannattaa varmistaa. Vakuutuksen voi ottaa myös Suomen Painiliiton kautta (www.painiliitto.net). Mikäli lapsella on tarkoitus osallistua kilpailutoimintaan, on liiton lisenssi välttämätön.
Harjoitusmaksut ja maksuohjeet löytyvät tästä. Uudet harrastajat voivat käydä tutustumassa maksutta pari kertaa, niin näkee lapsen kiinnostuksen toimintaan! Mikäli teillä on kysyttävää harjoituksista, voitte olla yhteydessä suoraan ryhmän valmentajaan. Mikäli teillä on kysyttävää maksuista, niin lähettäkää sähköpostia osoitteeseen rahastonhoitaja@harjunwoima.fi
Terveisin,
Pasi Sarkkinen
p. 050 360 0036
Syksyn ilmoittautuminen avattu!
August 16th, 2010
Syksyn ryhmiin ilmoittaudutaan sivuiltamme löytyvällä lomakkeella. Toivomme sekä uusien että vanhojen harrastajien täyttävän lomakkeen, jotta saamme kaikista harrastajista tarvittavat tiedot rekisteriimme. Tarkempaa tietoa eri ryhmien harjoituksista löytyy harjoitukset-sivulta. Nyt kipin kapin ilmoittautumaan
Tietoa syksyn treeniryhmistä
August 6th, 2010
Seuran treenitoiminta käynnistyy viikolla 35 (30.8.2010). Ryhmiin on tullut joitakin muutoksia, joista tietoa alla.
- Nallepaini 2-4 v. (vanhempi mukana) 1 krt/vko, 45 min., 2 ryhmää. Valmentajat Mika ja Kati Rantonen sekä Sami Joru.
- Nassikkapaini 4-6 v. 1 krt/vko, 45 min., 2 ryhmää. Valmentajat Jon Salminen, Mika Rantonen ja Marko Maja.
- Karhunpaini 6-8 v. 1 krt/vko, 60 min., 1 ryhmä. Valmentajat Semi Nuorala ja Marko Maja.
- Kilparyhmä 8-11 v. 2 krt/vko, 90 min., 1 ryhmä. Valmentajat Pasi Sarkkinen ja Toni Turu.
Aikaisemmin ryhmiin kuuluneet lapset voivat varmistaa paikkansa ohjauksessa 11.-18.8.2010 välisenä aikana. Uusien harrastajien ilmoittautuminen alkaa 19.8.
Lisätietoja ja ryhmien treeniajat julkaistaan viikolla 32.
Toimintakauden päättäjäiset tiistaina 11.5.
May 4th, 2010
Seuran ensimmäisen toimintakauden päättäjäisilta pidetään Vivecassa tiistaina 11.5. ohjelmassa on ensin klo 17.45 painikoululaisten treenit, ja klo 18.30 käynnistyvälle temppuradalle pääsevät mukaan myös pienempien ryhmät (Nallepaini ja Nassikkapaini). Kaikille yhteiset palkitsemiset ja herkut ovat vuorossa noin klo 19 alkaen.
