Harjoittelun turvallisuus

17.8.2020

Harjun Woima Jyväskylä ry varmistaa turvallisuuden, toiminnan ja tilojen osalta, rajaamalla liikuntaryhmien osallistujamääriä sekä ohjeistamalla turvaetäisyyksistä sekä tartuntoja ehkäisevästä hygieniasta. Woimanpesään ja muihin seuran toimipisteisiin saa tulla ainoastaan täysin terveenä. Harjoituksiin tultaessa ja harjoituksista lähdettäessä pestään aina kädet vedellä ja saippualla. Toistaiseksi pyritään harjoittelemaan saman parin kanssa mahdollisimman paljon. Harjoituksissa voi kuitenkin syntyä tilanteita, joissa joudutaan harjoittelemaan useamman kuin yhden kanssa. Harjoitusvuoroille ei saavuta ennen oman harjoitusvuoron alkua ja salista tulee poistua heti vuoron päätyttyä. Woimanpesän siivousta on tehostettu ja seuran jäsenten tulee puhdistaa käyttämänsä välineet oman harjoitusvuoron lopuksi. Puhdistusaineet ja välineet ovat salilla kaikkien vapaassa käytössä.

Pidetään yhdessä huolta omasta ja toistemme turvallisuudesta, jotta voimme harrastaa iloisin mielin. Kiitos kaikille jäsenillemme, että noudatatte huolellisesti turvallisuusohjeita.

Liikunnan riemua ja hyviä treenejä alkavaan syyskauteen 

Harjun Woiman hallitus